Yhdistyksemme tarina mukailtuna by Minja
Kaikki alkaa jostakin.
Sota oli onnellisesti ohi, vauvabuumi tosiasia ja mittari näytti syyskuussa vielä hellelukemia. Elettiin vuotta 1947. Uuden ajattelutavan “ kaikki on mahdollista “ – hengessä, helsinkiläisessä ravintola Kestikievarissa kävi eräänä lokakuisena iltana kuhina.Ateneumin kupeessa sijaitseva ravintola oli niittänyt mainettaan herkkuja notkuvasta buffet- pöydästään ja nyt se täyttyi oman aikansa edelläkävijöistä: vaikuttajista, sellaiseksi aikovista, yrittäjistä ja yrittäjähenkisistä naisista.
Tilaisuuden pääroolissa olivat oman elämänsä sankarittaret ja yhteiskunnan hyväksi työskentelevät vaikuttajanaiset. Tuona iltana, lokakuun 23. päivä allekirjoitettiin Helsingin Yrittäjänaisten yhdistyksen ensimmäinen perustamisasiakirja ja samalla sovittiin 100 markan jäsenmaksusta. Kokouksen puheenjohtajaksi oli kutsuttu Keskinäisen vakuutusyhtiön ( nyk. Y-Fennian) kamreeri, Rva Rauha Hasselblatt.
Teemat
Yhdessä päätettiin toiminnan keskeisimmät teemat. Kunnallinen ja valtakunnallinen vaikuttaminen, veroasiat, sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen, myyntitaidon, myymäläsisustuksen, organisointikyvyn sekä kielitaidon kehittäminen ja naisen kokonaisvaltaisen, niin fyysisen kuin henkisen hyvinvoinnin edistäminen. Vasta perustettu yhdistys oli muutamaa viikkoa aiemmin perustetun yrittäjänaisten keskusliiton paikallisyhdistys.
Taitelijakoti Lallukka
Yhdistyksen tukikohdaksi valikoitui Taiteilijakoti Lallukka, jossa viikottaiset kokoontumiset järjestettiin. Tapahtumien ohella siellä rentouduttiin, juteltiin ja puitiin päivän polttavia aiheita, mm. Amerikassa tutkitun ahdistustilan ilmiötä, joka sittemmin vakiintui kansankieleemme terminä: stressi.“Naisella on kaikkea mitä menestyvän liikeyrityksen pyörittämiseen tarvitaan: mielikuvitusta, rohkeutta ja luovuutta. Suomalaisnaisella on bonuksena vielä ahkeruus ja sitkeys. Näin juhlavasti lausui Rauha Hasselblatt tuodessaan ajatuksiaan julki naisyrittäjyydestä ja sen edellytyksistä, kannattavan liiketoiminnan näkökulmasta.
Meidän oma Rauha
Rauha julisti, että naisen asema yhteiskunnassa oli hiljalleen siirtymässä kulisseista kohti päänäyttämöä ja siellä kohti nimiroolia. Eipä osannut Rauha kuvitella, miten oikeassa hän olisi ja kuinka monella eri tavalla hän on edelleen osana Helsingin Yrittäjänaisten aktiivista toimintaa. Rauhan ja hänen tyttärensä Ruth Hasselblatin yhdistyksellemme jättämin testamenttivaroin me voimme tänä päivänä tarjota jäsenistöllemme monipuolista, osittain tuettua toimintaa kulttuuritapahtumiin sekä koulutukseen liittyen.
Vuonna 1949 pidettiin kotikutsut ja niiden tuotoista alkoi yhdistyksen pesämunan kerryttäminen Omakotirahastoon. Rahastoon sijoitettu pääoma kasvoi uusien tapahtumien ja lahjoitusten myötä ja kokonaissäästösumma kertyi.
Yksi tuon aikaisten tapahtumien vetonauloista oli ravintola Kestikievarissa järjestetyt perheenemäntäillat. Ravintolaan mahtui 500 ihmistä ja ensimmäinen tilaisuus oli hetkessä loppuunmyyty. Tilaisuus uusittiin heti seuraavana päivänä, jotta kaikki halukkaat saivat mahdollisuuden osallistua kekkereihin.
Aktiivinen jäsenistö teki töitä myös yhteiskuntamme vähäosaisten hyväksi. Naiset vierailivat vanhainkodeissa, toimittivat jouluavustuksia sekä paketteja perheille ja tekivät visiittejä Kaunialan sotavammasairaalaan. Hyyväntekeväisyystyö olikin vuosisadan puolivälissä yksi toiminnan keskeisiä toimintoja ja noihin aikoihin myös jäsenmäärä kasvoi.
Toimintaa kehitettiin edelleen, nyt tarjolla oli psykologisia kursseja, kielikursseja ja paljon muuta yrittäjänaista kehittävää ja kannustavaa toimintaa. Naisten vapaata yrittämistä edistettiin paitsi kaupanteon suhteen, mutta myös hengen vapautta tukien ja laaja-alaisen sivistyksen edistämiseksi. Viimeksi mainitut olivatkin yhdistystoimintamme peruspilareita jo tuolloin.
Rauhan lisäksi mukana oli joukko merkittäviä ja aikaansaavia vaikuttajanaisia. Yksi heistä oli Olga Aikala, 26 vuotiaana leskeksi jäänyt kuuden lapsen yksinhuoltaja. Hän peri miehensä kello-ja kulta-alan liiketoimet ja hänestä tuli ensimmäinen naispuolinen kauppaneuvos. Olga oli innokas maailmanmatkaaja ja visiiteillään Amerikassa hän organisoi paikallisen yhdistyksen kanssa kummitoimintaa, jota ylläpidettiin kirjeenvaihdoin sekä vierailuin, puolin ja toisin.
Sally Palho oli hattukauppias ja viihdealan yrittäjä. Hän eli huimat 103 vuotta ja organisoi lavatansseja Maäntyharjun suurlavalla vielä 92-vuotiaana. Sallyn ajatuksia mukaillen: Nuoruuden rohkeus ja iän tuoma viisaus ovat oiva yhtälö elämässä menestymiseen.
Augusta Ohlsson taas aloitti Kniefin makkaraliikkeessä myyjättärenä, avioitui ruotsinmaalaisen suolakurkkukauppiaan kanssa ja osti lopulta makkaratehtaan, joka laajeni sittemmin useamman myymälän ketjuksi.
Maj-Lis Kajanderilla oli puheen ja esiintymisen lahja. Missä vain tarvittiin puhujaa tai lausujaa, Maj-Lis herätti kaunissointisella äänellään sanat eloon, runot henkiin ja lausui puheenparret koskettamaan ihmisiä.
Vuoteen 1960 mennessä aiemmin perustettu rahasto oli tuottanut 700 000 markkaa. Augusta Ohlsson lahjoitti rahastoon 2 miljoonaa markkaa, Aino Stolt- Järvinen ja Olga Aikala antoivat molemmat miljoona markkaa korotonta lainaa ja pankista nostettiin oheen vielä laina. Näillä yhteisvaroilla yhdistys hankki ensimmäisen oman huoneistonsa. Huoneisto sijaitsi osoitteessa Fredrikinkatu 34 B ja maksoi 8,7 miljoonaa markkaa.
Oma huoneisto
Tupaantulijaiset huoneistolla järjestettiin maaliskuussa 1961. Toiminta oli edelleen aktiivista ja nyt yhdistyksellä oli vihdoin oma liiketila! Monenmoisia tapahtumia suunniteltiin, organisoitiin ja toteutettiin. Vapaa-ajasta ei lienyt kellään puute, sillä kaikki likenevä aika meni varainkeruun ja tapahtumien järjestelyissä.
Vuonna 1963 huoneistolla järjestettiin paneelikeskustelu. Paneelin aiheena oli naisten asevelvollisuus. Mukana keskustelemassa oli mm. kokoomuksen kansanedustaja Margit Borg- Sundman, joka oli naisasiain uranuurtaja ja organisoi aktiivisesti myös naisten vapaaehtoista asevelvollisuutta, maaseudun koteja auttamaan.
Fredrikinkadun jäsenilloissa ei ollut pulaa ajankohtaisista esitelmistä, eikä vaikeitakaan aiheita kainosteltu. Esitelmäaiheita olivat mm. Tyhmä Talouspolitiikka, Liiketalouden kehitys, Pienyrittäjä ja yhteiskunta, Kunnan talous ja kaupunginvaltuuston tehtävä jne.
Yksi mieleenjäävistä esitelmäaiheista sijoittui -50 luvun alkuun. Sen nimi antoi osviittaa siitä, millainen henki naiseuden ja naisen aseman edistämiseksi vallitsi: Yhden aviomiehen takia ei kannata laiminlyödä harrastuksia.
– Amen.
Toimeliaisuudella, reippaudella, aktiivisuudella ja loputtomalla tekemisen meinigillä oli seurauksensa. Eivätkä ne tässä tapauksessa olleet lainkaan hullumpia. Yrittäjänaistemme ahkeruuden ansiosta, kaikki yhdistyksen lainat maksettiin pois vuoteen 1972 mennessä. Näiden ahkerien naisten ansiosta, me saamme jatkaa yhteistä ksvutarinaamme, yrittäjänaisia arvostavassa hengessä.
Kun yhdistyksemme vietti 25-vuotisjuhlaa, paikalla piipahti myös silloinen opetusministeri Marjatta Väänänen. Hän piti tilaisuudessa puheen, jonka päätteeksi hän lausahti juhlavasti: ” Yksityisen ihmisen, yksityisten liikkeiden ja yksityisten yrittäjien panosta tarvitaan, jotta yhteiskuntamme pystyy menestymään.”
1970-luvun lopulla moni aktiivijäsen saavutti eläkeiän ja osa luopui jo yritystoiminnastaan. Koska vahvoja ystävyysuhteita oli vuosien aikana solmittu ja ylläpidetty, yhteydenpito oli jokaisen haaveissa myös jatkossa. Niinpä Yrittäjänaisten päivänä vuonna 1979 , kaikki vanhat jäsenet kutsuttiin kahville Fredrikinkadulle. Tuosta tapaamisesta aloitettiin vanhemman polven Päiväkerho, joka myöhemmin vakiinnutti nimensä yksinkertaisemmaksi: Seniorit.
Vuodet vierivät ja vuosikymmen vaihtui toiseen. 1980-luvulla yhdistyksemme jäsenkunnan ikähaarukka oli jo aiempaa laveampi, mutta nuoria kaivattiin silti kipeästi mukaan, yhteistä toimintaa elävöittämään.. Ajatuksissa oli paitsi taata toimintamme jatkuvuus, myös saada entistä laajempaa perspektiiviä yhdistystoiminnan kehittämiseen. 1985 teemaksi valikoituikin iskulause: Nuorissa on tulevaisuus! Aktiivisen toiminnan luonne muutti vuosien saatossa muotoaan: nyt itsenäisinä kerhoina toimivat mm. sporttiklubi, taide- ja kirjallisuuskerhot.
Merkittävä virstanpylväs -80 luvun puolivälistä lähtien oli yhdistyksen oma tiedotuslehti. Alunperin ideana oli julkaista lehteä joka toinen kuukausi ja toimitusvastuussa olisivat oikeat toimittajat. Proseduurin kerta toisensa jälkeen pitkittyessä, päävastuun lehden sisällöntuotannosta, toimittamisesta ja julkaisemisesta otti yhdistyksemme pitkäaikainen jäsen, Marjatta Koppinen.
Vuotta ennen 40- vuotisjuhlia, 1986, edunvalvonta määrittyi yhdistyksemme keskeisimmän toiminnan osa-alueeksi. Käytännössä se tarkoitti, että yrittäjänaisten keskusliitto oli nyt edunvalvojamme ja yhdistyksemme määrittyi liiton edunvalvontajärjestöksi.
Toiminnan luonne muutti myös hivenen suuntaansa. Nyt fokuksessa oli naisyrittäjien aseman vahvistaminen ja vakiinnuttaminen osana suomalaista yhteiskuntaa. Virkistys- ja vapaa-ajan toiminta oli ja on yhä edelleen tärkeä osa yhdistyksemme toimintaa.
Uuden vuosikymmenen vaihtuessa, alkoi lama näkymään myös yhdistyksemme toiminnassa. Teemana oli : Rohkeasti uuteen aikaan! Rohkeutta totisesti tarvittiin, kun lamavuodet raastoivat sekä yrityksiä, naisyrittäjyyttä, että verottivat roimasti yhdistyksen jäsenistöä.
Kun edellisellä vuosikymmenellä jäsenmäärämme oli hiponut liki kolmea ja puolta sataa, 90-luvun puolivälissä se oli enää 148 henkeä. Osa lopetti yritystoiminnan, osalla ei aikaa enää liiennyt sille.Lama loi leimansa myös yrittämiseen. Se ja näkyi laajalti paitsi arvostuksessa, myös yhteiskunnallisissa päätöksissä:
verotusuudistuksia tehtiin liikevaihtoveron ja lähdenveron korotuksin sekä kokonaisverotusta kiristettiin. Talousnäkymät siisivät horisontissa epävarmoina ja huoli yrittäjien keskuudessa syveni. Tulevaisuutta oli vaikea ennustaa ja se tuntui myös henkisesti raskaalta.
Tässä laman ajan turbulenssissa yhdistyksen omistama huoneisto oli osoittanut arvonsa, mahdollisuutena tarjota tiloja myös vuokralle. Yksi vakituisista vuokralaisista oli Helsingin konservatorio, joka tarjoutui ostamaan koko huoneiston pois, käteismaksulla.- Sehän vaan passasi !
Huoneistomyynnistä saadut varat sijoitettiin ensin pankkiin, kunnes tilalle löytyisi tarpeita vastaava uusi liiketila. Ja löytyihän se, vanhasta arvotalosta ja ensimmäisestä kerroksesta Uudenmaankadulta.
Huoneisto sai kokea monenmoisia uudistuksia ennen varsinaista käyttöönottoa ja tupaantuliaisia. Kun remontti vihdoin maaliskuussa 1994 valmistui, pidettiin kunnon kekkerit, jossa pääpuhujana oli silloinen Uudenmaan lääni maaherra, rouva Eeva -Riitta Siitonen.
Arvohuoneistolla onkin ollut yhdistyksen oman toiminnan ohella, vakituisia sekä tilapäisiä vuokralaisia, aina näihin päiviin asti. Huoneisto on vaatinut sijoitusmuotona myös osakkeenomistajaltaan huolellista perehtymistä asioihin. Käytännössä se velvoittaa erityisesti hallituksen jäseniltä vahvaa ymmärrystä arvohuoneiston omistuksen mukanaan tuomiin vastuisiin ja velvoitteisiin. ✅
➡︎Kevennyksenä yhdistyksemme puheenjohtajan nauruhermoja kutkuttava lausahdus, kun keskustelun aiheena oli ollut Uudenmaankadun huoneistoremonttia ja oskakkeenomistajan vastuita koskevat velvoitteet:
“ On se vaan niin raskasta olla rikas”
Niinpä.
Ennen vuosituhannen vaihdetta perustettiin Naisyrittäjyyskeskus, jonka edeltäjänä oli Naisyrittäjyyden Edistämiskeskus Ry. Keskus keskittyi auttamaan alle kolmen vuoden ikäisiä yrityksiä- naisyrittäjiä yritystoimintansa alkutaipaleella. Yrittäjänaisilla ja keskuksella olikin vahvat kytkökset toisiinsa. Yhtä henkilöä lukuunottamatta, jokainen yrittäjyyskeskuksen puheenjohtaja ja useimmat asiantuntijoistakin, olivat myös helsingin yrittäjänaisten jäsenistössä.
Vuosituhannen alussa jäsenmäärä alkoi jälleen kasvaa ja samanaikaisesti naisyrittäjyyden liiketoiminnan luonteessa tapahtui radikaali muutos. Siinä, missä kivijalkakaupat olivat aiemmin olleet etusijalla naisyrittäjiemme liiketoimissa, tilalle alkoi putkahdella entistä enemmän asiantuntijayrityksiä.
2000- luvulla mukana on edelleen ollut upeita, aktiivisia ja aikaansaavia naisia, joista puheenjohtajan nuijaa on paukutellut Milli Lahtinen, Mirja Ulmanen, Ruut Malmberg, Marjo Pyykönen, Jaana Toppari, Marju Silander, Anne Hyvönen, Jaana Koskinen ja Ulrika Larpes. Erilaisuutta arvostava ja yhteistyöstä ilakoiva naisporukka on moottorimme, joka puksuttaa yhä edelleen matkasta täysin rinnoin nauttien.
Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana olemme olleet kumppanina mm. Helsingin kaupungin elinkeinoelämälle- yrittäjien edunvalvonnan puolesta puhujia, toimimme aktiivisena yhteistyökumppanina perheiden tukena, edes autoimme yrittäjänaisten hyvinvointiprojektin toteutumisessa, koordinoimme sukupolvenvaihdoksiin liittyviä projekteja, organisoimme vaalipaneeleja ja paljon, paljon muuta.
Olemme olleet niin monessa mukana, että yhdistyksen perustamisesta seuranneet seitsemänkymmentä vuotta saatettiin kirjoihin ja kansiin. Upean historiikin kirjoitti Anne Pentti ja kirjan ohjausryhmässä kirjaa olivat synnyttämässä Marjo Pyykönen, Katariina Blomqvist, Jaana Koskinen, Milli Lahtinen ja Marja Wilska. Kirjassa kerrotut tarinat ja sisältö ovat peräisin jäsenistöltämme- senioreilta ja aktiiveilta.
Helsingin yrittäjänaisten toiminta on alusta lähtien ollut viriiliä, ihmisiä ja yrittäjänaisia osallistavaa sekä yhteiskunnallisesti vaikuttavaa toimintaa- yhteensä yhdeksällä vuosikymmenellä. Vaikka maailma, olosuhteet ja yrittäjätoiminnan edellytykset monen muun asian ohella ovat muuttuneet, yhdistyksemme toiminta-ajatus on edelleen sama: