Kaksi vuotta Helsingin Yrittäjänaisten hallituksessa on kulunut vauhdilla ja matka on ollut täynnä oppimista, verkostoja ja yhteistä vaikuttamista. Hallitustyö on avannut ovia uusiin tuttavuuksiin, innostaviin kohtaamisiin ja mahdollistanut konkreettisen vaikuttamisen yrittäjänaisten asemaan niin kaupungin kuin valtakunnankin tasolla. Erityisen ilahduttavaa on ollut huomata, miten yhdistyksemme toiminta saa jatkuvasti positiivista palautetta ja uusia yhteistyömahdollisuuksia, kuten tuore kutsu Uudenmaan ELY-keskuksen verkostoitumistilaisuuteen.

Yhdessä tekemällä saamme aikaan tuloksia. Hallitus mahdollistaa monipuoliset tapahtumamme, joissa on mahdollista tavata yrittäjänaiskollegoita ympäri Uudenmaan ja pääsemme verkostoitumaan, oppimaan ja inspiroitumaan: aamiaistilaisuudet, after workit, koulutukset, kulttuurielämykset ja vaikuttajaillat syntyvät vapaaehtoisten hallitusjäsenten panoksesta. Myös taloudenhoito, jäsenpalvelut ja yhdistyksen näkyvyys ovat tärkeä osa hallituksen arkea. Tärkeää on meidän kaikkien yhdessä tekeminen ja kaikkien kuuleminen tekemisen onnistumiseksi.
Nyt etsimme uusia tekijöitä, ehkä juuri sinua! Hallitustyö tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden vaikuttaa, kehittää omaa osaamista ja rakentaa verkostoja. Marraskuun syyskokouksessa on avoinna puheenjohtajan paikka sekä viisi hallituspaikkaa. Jos haluat olla mukana luomassa merkityksellistä toimintaa ja tuoda äänesi kuuluviin, nyt on oikea hetki hakea mukaan.
Osallistuminen on sinun päätöksesi – tule mukaan vaikuttamaan ja kehittämään Helsingin Yrittäjänaisten toimintaa! Nähdään syyskokouksessa 19.11.2025 iloisissa merkeissä.
Työntäyteistä ja energistä syksyä kaikille yrittäjänaisille!
Tiina Juhe
Edunvalvonta
Helsingin Yrittäjänaiset ry