Virve Obolgogiani, Mimino Oy
Perustin yrityksen valmentaakseni suomalaisia menestymään kansainvälisesti, erityisvahvuuteni oli kokemus työskentelystä venäläisten kanssa.

Vuonna 2014 kiinnostus Venäjä-valmennuksiini väheni.
Olin nähnyt, miten eri yhteistyökumppaneiden tai yritysten siiloutuneiden toimintojen välille tarvittiin ymmärrystä lisäämään näkökulman avartajia. Ei tarvitse hyväksyä toisen näkemyksiä, mutta kun ymmärtää niiden taustat, on helpompi tulla toimeen ja löytää tarvittaessa kompromissi. Tähän pohjautuen kehitin valmennuksen: Ajattele laajasti – Cogita ample!
Pandemian aikana tuntui, että kaikkien yritysten piti oppia ajattelemaan laajasti ja ketterästi. Se oli keino sopeutua uusiin oloihin, löytää selviytymismahdollisuuksia. Työntekijänkin kannattaa ajatella, miten voi säilyttää oman työpaikkansa, ja yrittäjien on hyvä kannustaa työntekijöitään laajentamaan ajatteluaan.
Tässä geopoliittisessa tilanteessa tuntuu siltä, että ajattelun laajentamista tarvitsevat kaikki – erityisesti valtionjohtajat. Juuri heidän pitäisi nähdä tekojensa merkitykset laajemmin ja katsoa myös tulevaisuuteen.
Meille idänkaupan osaajille tilanne on haastava.
Yli tuhat kilometriä yhteistä rajaa meillä on jatkossakin. Jos nyt poltetaan kaikki sillat, miten rakennamme ne uudestaan, kun siihen tulee tilaisuus?
Presidentti Niinistön mukaan yleisesti on pidetty tärkeänä, että Venäjään kaikesta huolimatta yritettäisiin pitää yhteyttä. Hän näytti esimerkkiä soittamalla kollegalleen. Minäkin pidän yhteyksiä yllä venäläisiin kumppaneihin samaan aikaan, kun kaikki sympatiani ovat Ukrainassa asuvien ystävieni ja muiden ukrainalaisten puolella.
Ajatelkaamme kaikki laajasti ja katsokaamme toiveikkaasti tulevaisuuteen, kuten näin keväällä odotetaan auringonsäteiden lisääntyvän.
Kirjoittaja Virve Obolgogianilla on yli 20 vuoden kokemus käytännön matkailutyöstä vaativissa kansainvälisissä tehtävissä sekä erilaisia ulkomaankauppaan liittyviä valmennuksia tarjolla yrityksessään Miminossa jo vuodesta 2001 https://www.mimino.fi/fi/. Virve on Helsingin Yrittäjänaisten jäsen ja mukana Nyrkki huoneistotiimissä. Arikkeleita Virve on kirjoittanut taitolentomaajoukkueesta henkilöhaastatteluihin.Lisäksi Virve on aito stadin friidu ja hänen tuotteitansa on myynnissä https://slangibuidu.fi/